Töölön Taiston edustusjoukkueen kausi kolmosessa alkaa viimein huomenna keskiviikkona, kun punapaidat kohtaavat Bolliksen tekonurmella Atlantiksen. Harjoituskausi on ollut pitkä, ja töölöläiset lähtevätkin otteluun suurella sydämellä.

– Vihdoin päästään pelaamaan sarjapisteistä! Tätä on odotettu koko talvi. Pääsemme peliin hyvällä kokoonpanolla ja pelaajista on aistinut harjoituksissa innostuneen ja odottavan tunnelman, kertoo Taiston päävalmentaja Joni Korhonen.

Vierasjoukkue Atlantiksen historia on monivaiheinen ja tapahtumarikas. Vuonna 1980 perustettuun FC Norssiin juurensa juontavan seuran tähtihetket osuvat kaudelle 2001, jolloin Atlantis pelasi Veikkausliigassa ja voitti Suomen Cupin. Viime vuosina seuran edustusjoukkue on pelannut kakkosessa ja kolmosessa.

Viime vuonna joukkue keräsi kolmosen ykköslohkossa 54 pistettä, jotka olisivat oikeuttaneet lohkovoittoon, mutta kurinpidollisista syistä määrätyn 12 pisteen vähennyksen seurauksena joukkueen sijoitus lopullisessa sarjataulukossa oli kolmas.

Töölöläisten harjoituskausi on sujunut hyvin. Joukkue on talven ja kevään aikana pelannut neljä harjoitusottelua sekä yhden Regions’ Cupin ottelun. Otteluista kolme (HPS, PK-35 ja Kontu) on päättynyt punapaitojen voittoon, yksi tasapeliin (Regions’ Cupin Kontu-ottelu varsinaisen peliajan osalta, rangaistuspotkut Taisto voitti) sekä yksi tappioon (EsPa).

– Harjoituskauttamme häiritsi kylmä talvi ja hitaasti käynnistynyt kevät, joiden takia jouduimme perumaan muutamia treenikertoja sekä yhden harjoitusottelunkin. Toivotaan kuitenkin, että kylmä on karaissut ja hionut joukkueen entistäkin yhtenäisemmäksi ja nälkäisemmäksi, jatkaa päävalmentaja.

– Sarja-avaus iltavalaistulla Bolliksella, ja vastassa ehkäpä lohkon suurin ennakkosuosikki. Kaikki ainekset loistavalle tapahtumalle ovat siis olemassa. Toivottavasti yleisö löytää sankoin joukoin kentän laidalle – sen voin luvata, että me olemme valmiita, päättää päävalmentaja Korhonen.

Kovatasoisen kolmosdivariväännön lisäksi kotiyleisö pääsee nauttimaan Vala Groupin tarjoamista grilliherkuista. Ottelun nälkäisimmän pelaajan palkitsee viime kauden tapaan Fat Ramen Hietalahden hallista. Grillin yhteydessä on myynnissä myös TöTan kaulaliinoja ja pipoja kympin tasarahahintaan – varaa tasaraha tai maksa Mobilepayllä.

Töölön Taisto – Atlantis FC

Bolliksen tekonurmella keskiviikkona kello 20.15

Tervetuloa!