Taisto ja FC Kuusysi tasasivat pisteet jännittävien vaiheiden jälkeen numeroin 2-2 (1-2)

Talin samettisella nurmella käyty kamppailu lähti liikkeelle FC Kuusysin hallitessa hienokseltaan kenttätapahtumia. Vierailija siirtyikin 0-1 johtoon kulman jälkitilanteesta Riku Korven toimesta, kun ottelua oli takana seitsemän minuuttia. Maalin jälkeen Taisto otti pelistä hallinnan vahvasti itselleen, mutta myös seuraava maali merkittiin vierailijoille, kun FC Kuusysi pääsi iskemään Taiston lepsun puolustamisen jälkeen toistamiseen pallon Taiston verkkoon ja näin lahtelaiset johtivat jo 0-2 Tatu Lemmettyn maalilla, kun ottelu oli vanhentunut vain 24 minuuttia. Hieman ennen taukoa Bamo Alfat pääsi kaventamaan pelin laukomalla vapaapotkun noin 20 metristä muurin kautta takakulmaan. Näin Taisto tmsai tärkeän kavennusmaalin, kun ottelua oli pelattu 36 minuuttia. Taiston kovasta painostuksesta ensimmäisellä puoliajalla ei enää nähty maaleja, joten tauolle marssittiin FC Kuusysin johdossa lukemin 1-2.

Taisto tuli tauon jälkeen nurmelle todella hyvällä jalalla ja otti pelissä ohjat FC Kuusysin puolustaessa tiukasti johtoaan. Vahvasta punapaitojen painostuksesta huolimatta tasoitusmaalia saatiin kuitenkin odottaa aina 80 minuutille asti, kun kapteeni Henri Lassila pääsi laukomaan tulisesti boksin takaa pelin tasoihin. Maalin jälkeen Taisto sai luotua vielä muutaman erinomaisen maalintekotilanteen, mutta lopulta tuomarin pilli vihelsi pelin päättyneeksi lukemin 2-2 (1-2).

-Tänään annettiin kaverille jälleen kaksi maalia eteen hieman helpoilla maaleilla. Tiukemmalla boksipuolustamisella molemmat maalit olisi ollut vältettävissä. Tasapeli jätti hieman katkeran maun suuhun, mutta olen jälleen tyytyväinen toisen jakson pelaamiseen ja asenteeseen. Kapeasta rosterista huolimatta jätkät jaksoi väkisin vääntää pelin tasoihin, eikä voittokaan ollut lopulta kaukana, kommentoi koutsi Korhonen ottelun jälkeen.

Koutsin kolme tähteä:

⭐⭐⭐ Wilenius
⭐⭐Braganza
⭐ Myllyveräjä

Fat Ramenin ottelun nälkäisimpänä pelaajana palkittiin Lukas ”Luke” Wilenius.

 

Seuraavaksi Taisto kohtaa torstaina 14.6. Riihimäen ylpeyden RiPS:in.

RiPS – Töölön Taisto

Riihimäen nurmella torstaina 14.6. klo 18.30, tervetuloa!