Töölön Taiston joulu tuli etuajassa, kun Eetu Myllyveräjä nimitettiin Taiston uudeksi päävalmentajaksi.
Taiston ruoriin tarttunut Eetu Myllyveräjä on Taisto-kannattajille jo entuudestaan tuttu useamman punapaitojen tolppien välissä vietetyn vuoden jälkeen.

Eetun pelaajahaastattelu vuodelta 2018

Olet ennen valmentajan uraasi toiminut veräjänvartijana useissa seuroissa, Töölön Taisto mukaan lukien. Kerro hieman urastasi pelaajana?

– Aloitin futiksen 4–5-vuotiaana PPJ:ssä ja 7-vuotiaana halusin maaliin. 15-vuotiaana siirryin HJK:hon, missä tie vei lopulta liigarinkiin. Pääsin treenaamaan lapsuuden idolieni kanssa: Jari Litmasen, Teemu Tainion, Aki Riihilahden, Antti Muurisen ja muiden legendojen kanssa. Istuin suurimman osan Klubiajastani penkillä, lukuunottamatta ensimmäistä kauttani ja yhtä A SM:n kautta, jolloin pelasin lähes kaikki matsit ja voitimme Suomen mestaruuden.
Junnuajan jälkeen lähdin Klubista lainalle ykköseen FC Espooseen ja SA Inttiin. Kotiuduin sieltä PPJ:n vitosdivarin kautta KäPaan kakkoseen yhdeksi kaudeksi, mutta siellä ei ihan lähtenyt. Palasin PPJ:hin, ja nostimme jengin kahdessa tai kolmessa kaudessa vitosesta kolmoseen. Viihdyin siellä monta vuotta, mutta jossain vaiheessa aloin kaipaamaan himpun verran lisää. Näräkkä pyysi mukaan Taistoon, enkä ole sen jälkeen katsonut taakseni.

Mikä sai sinut kiinnostumaan Töölön Taiston valmentajan tehtävistä?

– Vuonna 2018 minut houkuteltiin koutsaamaan kahta PPJ:n junnujengiä. Huomasin pitäväni valmentamisesta, mutta en lastenkasvatuksesta. Samaan aikaan meidän Taistolla oli hankaluuksia valmennuspuolen kanssa Jonin lähdettyä 2018. Viime vuosi oli itselle pelaajana vaikea uupumuksen sekä loukkaantumisten takia ja aloin pohtia, pitäisikö siirtyä valmennushommiin, kun pelaaminen oli alkanut tuntua pahalta. Haluan olla joukkueessa täysillä mukana, mutta en osaa olla mukana puolivaloilla – koutsina saan annettua varmasti 100 pinnaa, vaikka kroppa ei olisi pelikunnossa.

Onko sinulla selkeää pelifilosofiaa? Vannotko Töölön tiki-takan nimeen vai iskeekö Taisto tulevaisuudessa vastahyökkäyksillä?

– Pelifilosofiani on käyttää joukkueen vahvuuksia. Meillä on laadukas joukkue, josta löytyy taitoa, näkemystä, nykyään jo kokemustakin ja halua pelata hyvää futista. Jos mainitsemistasi kahdesta pitäisi valita, vannon Töölön tiki-takan nimeen.

Olet kiusannut Taiston vastustajia useamman kauden Taiston tolppien välissä. Miten Taisto on mielestäsi kehittynyt ensimmäisestä ottelustasi tähän päivään?

– Meillä oli viime kaudella hankaluuksia valmennuksen kanssa, mikä heijastui aika moneen osa-alueeseen. Viides sija lohkossamme oli siihen nähden todella hyvä tulos. Toisaalta vaikeudet taustoissa pakottivat pelaajat ottamaan enemmän vastuuta ja huolehtimaan joukkueesta. Joukkuehenkemme on vain parantunut, vaikka uskoin sen olevan jo tapissa.

Ensi vuoden keväällä alkaa ensimmäinen kautesi Taiston ruorissa. Taisto arvottiin ns. stadi-lohkoon, eli maakunta-lohkoihin tottuneen punaisen karavaanin ei tarvitse ensi vuonna reissata yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina. Miten valmistat joukkueesi tulevaan kauteen ja uskotko reissaamisen vähentymisen vaikuttavan töölöläisten suorituksiin?

– Tottakai olen tyytyväinen, kun kaikki pelit ovat PK-seudulla ja uskon myös pelaajien pitävän siitä, kun elämän sovittaminen futiksen ympärille helpottuu. Ei se ainakaan heikennä suorituksiamme. Tärkeintä on nyt koota joukkue ja päästä treenaamaan laadukkaasti, tehokkaasti ja hyvällä fiiliksellä. Muutama vahvistus on tarkoitus skoutata ja sopia treenipelejä kauden alle. Siitä se lähtee.

Mitkä näet joukkueen vahvuuksina ja missä olisi mielestäsi vielä kehitettävää?

– Meillä on timanttinen joukkuehenki ja useampi johtohahmo jengissä. Kuten sanoin, pelaajillamme on taitoa, näkemystä, kokemusta ja halu pelata hyvää futista. Se paketoidaan taas pienen tauon jälkeen systemaattiseksi ja päämäärätietoiseksi tekemiseksi, mikä tuo toivottavasti vahvuudet paremmin esiin.

Haluatko lähettää terveisiä kannattajille?

– Kannattajille terveisinä voin kertoa, että nyt on uusi vuosikymmen ja uudet kujeet. Nähdään Bolliksella!

Uuden päävalmentajan ensimmäinen todellinen testi on 25.1.2020, kun Töölön Taisto kohtaa harjoitusottelussa PKKU/2:en Tuusulan urheilupuistossa klo 15.

Tervetuloa kannustamaan Taisto voittoon!