Töölön Taiston edustusjoukkue aloitti treenipeliurakkansa lauantaina 25.1., kun punapaidat kohtasivat Tuusulassa PKKU/2. Vastustaja pelasi viime kaudella nelosessa, josta se nousi suorastaan ylivoimaisesti kolmoseen.

– Ensimmäinen treenipeli koutsina jännitti aika tavalla. Samalla olin kuitenkin valtavan innoissani. Ennen peliä kopissa aisti selkeästi, että pelikentille pääsyä on odotettu, kertoo ensimmäisen pelinsä töölöläisten peräsimessä kunnialla hoitanut päävalmentaja Eetu Myllyveräjä.

Töölön Taiston avauskokoonpano. Takana Jami Uuttu, Niklas Keränen, Tomi Häihänen, Saku Klinga, Atte Otronen, Otso Laakonen. Edessä Aalto Friman, Saki Tatsunori, Mikko Klinga, Santeri Ahola ja Luukas Liikanen.

Ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla, mutta Taiston puolustus piti PKKU:n pois maalipaikoilta muutamaa keskitystä ja yhtä ylärimapalloa lukuun ottamatta. Ensimmäisen vartin jälkeen töölöläiset saivat enemmän otetta pelistä, ja hallinta tuottikin tulosta, kun Otso Laakkonen ja Niklas Keränen pelasivat Aalto Frimanin läpiajoon, eikä nuori laituri erehtynyt vaan nosti pallon kotijoukkueen maaliin.

Toinen maali nähtiin noin kymmentä minuuttia myöhemmin. Otso Laakkonen heitti pitkän rajaheiton, ja Niklas Keränen pääsi viimeistelemään läpiajosta.

Avausjaksolla nähtiin vielä kaksi täysosumaa. 3-0 -maalissa Saku Klinga teki esityön ja Friman viimeisteli, neljännessä nähtiin puolestaan Saki Tatsunorin alustus ja Niklas Keräsen komea kantapääohjaus. Näin puoliajalle siirryttiin töölöläisten 4-0 -johdossa.

Toisella jaksolla pallonhallinta oli edelleen Taistolla, mutta kenties pahin maalinnälkä oli jo tullut täytetyksi. Viides ja viimeinen osuma nähtiin noin 70. peliminuutilla, kun Ville Hakoniemi keskitti vasemmalta ja Henri Lassila pääsi tälläämään puolivolleystä pelivälineen ohi PKKU:n maalivahdin.

Lisämaaleja ei ottelussa nähty, joten lopputulokseksi kirjattiin Taiston 5-0- voitto. Päävalmentaja olikin tyytyväinen pelin antiin.

– Tärkeintähän oli saada peliminuutteja joukkueelle ja katsastaa samalla, miten testissä olevat pelaajat pelaavat. Lähdettiin peliin ennakkoluulottomasti pelaamaan sitä kuuluisaa omaa peliä ja onnistuttiin siinä aika hyvin.

– Pelin alussa homma näytti aika tasaiselta ja molemmat jengit saivat luotua maalipaikkoja. Meillä kuitenkin puolustus Aten johdolla torppasi isäntien yritykset ja saimme itse tehtyä omista tonteistamme melko hyvällä prosentilla maaleja. Peli ratkesi jo oikeastaan ekalla puolikkaalla siihen.

– Teimme niitä asioita, mistä sovimme ennen peliä ja se tuotti tulosta. Vastustajan tekeminen kuivui enemmän tai vähemmän kokoon tehtyämme neljä hienoa maalia. Se auttoi meitä pelaamaan omaa peliä entistä paremmin. Koko joukkue pelasi ensimmäiseksi peliksi todella hyvin.

– Ehkä lopputulosta tärkeämpi asia oli kuitenkin nähdä testipelaajien lunastavan odotukset, mistä hienoina esimerkkeinä heidän kaksi tehtyä maalia, yksi maaliin johtanut syöttö ja nollapeli.

– Tuntuipa todella ihanalta päästä pelin makuun pitkästä aikaa! Fiilistä tietty auttoi rutkasti pelin lopputulos, mutta pelejä vartenhan tätä tehdään. Tästä on erittäin hyvä jatkaa treenaamista ja seuraavia treenimatseja kohti, päättää Myllyveräjä.

Taisto kohtaa seuraavassa harjoitusottelussaan Puotinkylän Valtin. Peli Vuosaaren kartanon tekonurmella pelataan lauantaina 15.2. kello 14.00.

Maalivahtikaksikkoa hymyilytti ennen peliä – ja luultavasti sen jälkeenkin.