Lassi Puro

Numero7
NimiLassi Puro
Ikä23
PelipaikkaHyökkääjä
Pelatut ottelut31
Maalit9
Keltaiset kortit0
Punaiset kortit0

Pelaajaprofiili

Edelliset seurat: HJK-Munkka, Klubi-04, FC Viikingit

 

– Kerro taustastasi pelaajana. Missä pelasit ennen Taistoa?

”Jalkapallourani alkoi HJK-Munkka:ssa, josta matka junnujen ”edareihin” alkoi. Klubissa kolusin kaikki ikäluokat Klubi-04:een saakka. Liigaan ei siivet tässä elämässä riittäneet, vaikka vähän sitä pääsikin haistelemaan. LiigaCup -ottelu jäikin ainokaiseksi saavutukseksi edustusjoukkueessa. Klubista matka jatkui ykköseen, FC Viikinkeihin. Vuoden jälkeen lähdin armeijaan ja sinä aikana uudeksi seurakseni muodostui TöTa.”

– Puit punapaidan päällesi ensimmäisen kerran viime kaudella. Miltä oma Taisto-aikasi on maistunut?

”Pitää paikkansa. Fiilikset ollu aika huikeet kuluneena aikana. Täällä olen pystynyt nauttimaan jalkapallosta oikeastaan pitkästä aikaa. Kaikki otti jo sillon tosi hyvin vastaan ja vieläkin ne jaksaa mua niin se kertoo, että parempia jengikavereita ei voisi toivoa. Paljon fiksuja kavereita, muutama koppifiilistelijä ja yks Balo.”

– Mitkä näkisit tällä hetkellä joukkueen vahvuuksina? Missä olisi vielä kehitettävää?

”Joukkueen vahvuus numero uno on ehdottomasti yksilöiden tuoma taitotaso. Jokainen ukko pystyy pelaamaan tyylikästä fudista. Puolustukselle hatunnosto pääpallojen voitoista! Laidalta löytyy kovaa kaliiberia ja kärjestä vaarallinen Nikke. Keskikentän timantti toiminut mielestäni aika timanttisesti.. heh. Maalinteko ei ole tuottanut tänä vuonna ongelmia. Kehitettävää löytyy tasasuuden puitteissa, eli vähäiset treenimäärät näkyvät ajoittain huonoina ratkaisuina kentällä.”

– Viime ottelussa tuli tiukka tappio kärkikamppailussa Fc Legirus Interiä vastaan. Tänään (3.6.2016) Taisto vierailee Puistolassa PuiU:n vieraana. Mitkä ovat mielestäsi ennakkoasetelmat illan otteluun? Tuottaako Töölön tikitaka tulosta?

”Joo viime ottelu Legirusta vastaan ei ollut missään nimessä vahvin ottelumme. Ei auta selittely siinä. Parempi voitti sinä päivänä. Tämän päivän ottelu PuiUn vieraana tulee olemaan molemmille osapuolille vaikea peli kuumasta kelistä johtuen, eli nestetankkaus pitää aloittaa aikasin. Yhtään pelaajaa en tiedä vastustajan joukkueesta, joten vaikea sanoa yhtään mitään. Tikitaka pyörimään ja pelihuumori mukaan, niin eiköhän sieltä ne kuuluisat kolme napsahda.”

– Onko vielä lähettää terveisiä kannattajille?

”Kolmonen on parasta paikan päällä! Isoina laumoina vaan paikalle. Hieno sää ja vielä hienompi syy seurata huippujalkapalloa. Kaikille kannattajille iso kiitos! Ei kukaan haluu heittää puikkoja, jos kukaan ei oo sekoamassa kentänlaidalla..!”